Tammikuuhun helppoa, halpaa ja maistuvaa kana-pekonipastaa, ja muutama kuva loppiaisviikonlopulta.

Ei ota tuo vegaanihaaste oikein tulta purjeisiin. Edes voileipää en ole onnistunut saamaan vegaanisena ja herkullisena kurkusta alas. 

Viime yönä myrskynpoikanen pauhasi täällä Varsinaisessa Suomessa. Onneksi ei mennyt sähköt, ja luntakin saatiin vähän lisää. Parasta on kuitenkin kuivat pikkupakkaset, ei ole niin kuraista ja likaista. 

Loppiaisviikonlopun vietimme mökillä. Muistin kerrankin pitää muistikortin ja kameran samassa paikassa, uutenavuotena ne unohtui. :)










Sunnuntai-iltapäivisin, kun palaamme mökiltä, ei jaksa panostaa ruuanlaittoon. Täytyy myöntää, että useimmiten poimimme matkan varrelta valmista ruokaa, mutta mieleni teki kana-pekonipastaa, jonka siskoni opetti minulle joskus ammattikouluaikanani. Sitä siis.

450 g kanasuikaleita 
250 g pekonia
500 g pastaa/makaronia
200 g valkosipulituorejuustoa
1 punasipuli

Tämä on helppoa. Laita vesikattila hellalle ja lisää pasta, kun vesi kiehuu. Sillävälin paista kana ja pekoni kypsäksi paistinpannulla, lisää ihan loppuvaiheessa sipulikin pannulle. Halutessasi mausta esimerkiksi yrttiseoksilla tai pippurilla. Lisää tuorejuusto pannulle ja sekoita lihojen joukkoon.
Kun pasta on kypsää, sekoita se lihojen kanssa. Herkuttele. 

Käytimme Myllyn Paras tummaa makaronia Pikkumiehen toiveesta, itse tykkään eniten tagliatelle-pastasta.
 

Päällä silputtua ruohosipulia.


Kommentit

Suositut tekstit